Huh huh, kiirettä on pitänyt, enkä ole oikein saanut mitään taiteellista aikaiseksi..
Tiistaista torstaihin olin Seurakunnan puolesta "töissä" eli isosena lasten leireillä.. En ole aikoihin kärsinyt tälläisestä uupumuksesta ja JÄRKYTTÄVISTÄ SILMÄPUSSEISTA!!
Lasten leirillä tuli muutamaan otteeseen ihmeteltyä sitä kasvatuksen puutetta, sekä aikuisissa kuin lapsissa..
Välillä jopa tuntui että lapset olivat parempi tapaisia kuin muutamat työntekijöistä.
Eikö ole vain ihan Normaalia ja oikein, että aikuiset menevät ottamaan ruokaa VASTA SITTEN, kun lapset ovat sitä hakeneet? Ja eikö Leirin onnistumisesta vastaavien ja OIKEASTI TÖISSÄ OLEVIEN aikuisten kuulu suunnitella lasten tekemiset niin, että avustavat "työntekijä" eli isoset vain vetävät homman /auttavat? Eihän peli vetele niin, että viis minuuttia etu käteen ilmoitetaan että meidän kuuluisi suunnitella 2 tunnin ulkoleikit :D
Ei herran jestas sentään.
No mutta onneksi lapset olivat positiivisella mielellä ja älyttömän mukavia, niin kolmen päiävn leiri oli älyttömän mukava. Onneksi 2. yön leirillä oli vain 3.-6.luokkalaisia niin saatiin tyttöjen kanssa nukkua kumpanakin yönä sen 9 tuntia.. Vaikka isoset ovatkin tottuneet nukkumaan yössä 12 tuntia :D
Kiitokset kuvaajalle. Kuva by: virkaa tekevä nuorisotyöntekijä Pauliina <3
Tässä kerkeekin olemaan kaksi päivää kotona, Sunnuntaina aamupäivästä ois abien kanssa Päiväksi Ruotsiin, ja vasta tiistai iltapäivästä kotiin :D Sitä innolla odottaen :3
perjantai 28. helmikuuta 2014
perjantai 21. helmikuuta 2014
We all are a part of God's great big family
Seurailin eilen ja tänään aika tiiviisti ihmisten fb-päivityksiä päivän polttavasta aiheesta: Tasa-arvoisesta avioliittolaista. huomasin eräälaisen päivityspiikin kyseisen asian kohdalla, samanlaisia piikkejä tapahtuu kun Suomen jääkiekkojoukkue pelaa.. Tämä kai kertonee siitä mitä asioita nuoriso ja nuoret aikuiset pitävät tärkeinä..
Tiedän, että kansan edustajien puheenvuorot koostuvat HEIDÄN OMISTA MIELIPITEISTÄÄN, mutta ei hyvä luoja.
Keitä ovat kansanedustajat: homofobiset iäkkäät miehet, jotka olivat nuorisoa silloin 60-luvulla kun homoseksuaalisuuskin oli rikos tai muuten asiaa vieroksuvat kansanedustajat päättämään asiasta?
Euroopaan unioniin liityttäessä järjestettiin (monessakin maassa) kansanäännestys liittyäkkö vai ei. Minä ehdottaisin Kansanäänestystä myös tässä asiassa.
Minä kannatan tasa-arvoista avioliittolakia. Minä tiedän että Kansanedustajien sanat eivät ole kirkon/seurakunnan kanta, mutta kun keskustelua käydään kiivaasti eduskunnassa, niin käydäänkö myös kiivasta keskustelua Seurakunnassamme?
Minut on kasvatettu perheessä, jossa isä olisi ollut pappi ellei olisi lukihäiriöisenä kammoksunut saarnojen kirjoittamista ja äitini oli omalla tavallaan uskovainen.Avoimessa, avarakatseisessa, oikeuden mukaisessa perheessä.
Mutta isäni joka tulee pian 64 vuotta ymmärtää halun avioliittoon, ymmärtää mutta hänen on vaikea hyväksyä. Minä hyväksyn ja ymmärrän.
Eikö meillä kaikilla, ihan jokaisella ole ihmisarvo?
Eikö ihmisoikeuksien julistuksessakin ole todettu, että ihminen on syntynyt vapaana ja tasa-arvoisena? Hehkutetaan kuinka olemme tasa-arvoinen ja hieno valtio. Mutta sekin tasa-arvoisuus on vain sukupuolten välistä, eikä sekään kovin loistavaa tasa-arvoa.Turha on kenenkään vedota raamattuun. Raamatus teksteistä moni on sidoksissa omaan aikaansa, tapoihin, kulttuuriin ja lakeihin. Voitte etsiä vastauksia ja ohjeita sieltä mutta oikeutusta mihinkään sieltä ette löydä! "Synnitön heittäköön ensimäisen kiven". Meillä ei ole oikeutta tuomita toisia!
Toivoisin, että oman elin-ikäni aikana pääsisin todistamaan sitä, kun ensimäinen homo/lesbopari pääsee tasa-arvoisesti avioliittoon.
Minä en usko Evankelisluterilaisen kirkon oppien mukaiseen Jumalaan, enkä jumalaan ylipäätäkään. Uskon että raamattu on vain eräänlainen opettavainen kirja, josta sen aikaiset ihmiset ovat saaneet käytökselleen malleja. Mutta jos on olemassa Jumala joka on luonut meidät, emmekö me kaikki ole silloin omalla erilaisella olemuksellamme hänelle rakkaita ja tasa-arvoisia hänen edessään? Jos olemme jollekkin suuremmalle taholle tälläistä, emmekö voisi olla myös valtion lakien edessä sitä?

torstai 20. helmikuuta 2014
Hoping for a miracle
Lahjonta krääsää, todistuksia sun muita hommia, nyt on autokoulukin virallisesti ohi ja käyty.
Liukkaanrata oli älyttömän hauska kaikessa vakavuudessaan.. Vaikka Perämetästä liukkalle aikaisin lähdin, jotta pääsisin perämettään liukkaalle :D
Tulee ikävä niitakin ihmisiä(: Meijän juttutuokioita, joissa ollaan yleissivistystä kasvatettu maailmanmenoo phdittu ja lapsiakin keretty teoriassa kasvattamaan:D Puhe opetustakin yhdelle niistä kerkesin liukkaanradalla antamaan :D(kaikki hyvässä hengessä:D)
Tunnollisten abien (joidenkin vielä koulussa kursseja hakemassa ja toisten lomaillessa) lukien kokeisiin, mie höppänä punapää makaan sohvalla kahvikupin ja piirrustuslehtiän kanssa, töhertelen ja suunnittelen missään onnistumatta:D
Tänään saatu laitettuu erinäinen kasa työ
hakemuksia menemää, jos joku vaikka haluais maksaa miulle:D

Liukkaanrata oli älyttömän hauska kaikessa vakavuudessaan.. Vaikka Perämetästä liukkalle aikaisin lähdin, jotta pääsisin perämettään liukkaalle :D
Tulee ikävä niitakin ihmisiä(: Meijän juttutuokioita, joissa ollaan yleissivistystä kasvatettu maailmanmenoo phdittu ja lapsiakin keretty teoriassa kasvattamaan:D Puhe opetustakin yhdelle niistä kerkesin liukkaanradalla antamaan :D(kaikki hyvässä hengessä:D)
Tunnollisten abien (joidenkin vielä koulussa kursseja hakemassa ja toisten lomaillessa) lukien kokeisiin, mie höppänä punapää makaan sohvalla kahvikupin ja piirrustuslehtiän kanssa, töhertelen ja suunnittelen missään onnistumatta:D
lauantai 15. helmikuuta 2014
It's the final countdown
Huh penkkareista ja wanhoista vihdoin toipuneene voi todeta, että hyvä päivä ja hienot jatkot :D
kuvia saan kaverilta lisää kunhan vaan saan aikaseks viedä sille muistitikun, omissa kuvissa ei ole paljoa mitään kehuttavaa... Mutta se Oli sitten siinä, Abi-risteilyä odotellessa. Muutaman kympin saa tienattua hiihtolomalla(Tosin minähän olen virallisesti lomalla.. ja työtön):D eipä tuu Ruottissa sitten kauheemmin tuhlailtua, mutta jos kuvia vaikka sais...:D

keskiviikko 5. helmikuuta 2014
At first I was afraid .I was petrified!
Lukio on melkein suoritettuna!
Tietenkin ylioppilaskokeet alkavat jo perjantaina. Hurjaa
Noh tänään hieman normaalista poikkeava päivä. Äitin syntymäpäivä...

Olisin halunnut antaa lahjaksi aivan jotain muuta, mutta kynttilä ja lyhty riittänee<3
hurjaa että penkkarit on ihan just ja sitte on koulu-urakka virallisesti ohi!!
Loppujen lopuksi kuitenkin ihan hyvä ilta, saatiin aikaseksi kaverin kanssa viimeinkii nähtyy(tälleen puolen vuoden välein on ihan jees tavata). Ja siinä sitte istuttiin iltaa melkeen kolmetuntii jutustellen. Ja sovittiin leffatreffitkii2 viikon kuluttuu alustavasti.. Miksikö? No koska en oo IKINÄ nähnyt Titanicia, ollenkaan en edes 5 minuutin pätkiä..:D tälläistä:D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)