Elämämme koostuu lukuisista ovista. Ovista joista meidän täytyy käydä kerran tai useamman. Huoneista, joihin muistomme talletetaan. Voimme muistoissamme palata näille oville, mutta konkreettisesti se on mahdotonta.
Ajatusmatkallani olen päätynyt tilaan, jossa on lukuisia, toista kymmenta ovea, kaikki ovat muodoltaan ja väreiltaan erilaisia sekä jokaisessa on nimikyltti. Näistä tiedän, mikäminua jokaisessa huoneessa odottaa.
Huomioni kiinnittyy oveen, jossa lukee "Usko". Koitan sitä, se on visusti kiinni. Olen kai lukinnut sen ja hävittänyt avaimen. Tajuan sen oven takana olevan minun uskoni Jumalaan, olentoon, jonka olemassaoloon en ole monien mutkien jälkeen uskonut. En vuosiin. Taisi olla 2010, kun lukitsin tuon oven.
Seikkailen mielikuvitukseni luomassa ovien eteishallissa. Päädyn ovelle, jossa lukee "Parisuhteet". siinä on ovi, josta kaikki kävelevät useammin kuin kerran. Sinne huoneeseen olen jo ilomielin sulkenut yhden parisuhteen."Erikoiset elämät luo erikoisii ihmisii." Ja tänne huoneeseen niitä varmaan suljetaan muutama.
Ajatusmatkallani raotan jo seuraavia ovia. Kuin lapsi jouluna tahtoisin saada ennakkomaistiasia tulevasta. Uteliaisuuteni peittaa alleen menneiden huoneiden puoleensa vetävän, kaipaukseesta melankolisen, turvallisen huudon. Mutta haluan jo koettaa siipiäni seuraavissa huoneissa.
Ovessa lukee "Jatko-opinnot" seison ahdistava epävarmuus rinnassani sen kynnyksella. Siinä huoneessa voi olla mitä tahansa. Viereisessä ovessa lukee "Ammatti." ja toisella puolella "Perhe". Nuo ovet kutsuvat pelottavan houkuttelevina nimeäni, yhä äänekkäämin ja päivä. Nyt kuitenkin sivuutan ne, vielä ei ole niiden aika.
Seison siinä ovien eteishallissa. tiedän että osat ovista ovat lähestulkoon paiskautuneet kiinni ja toiset taas avattu äkillisesti. Aivan kuten ovi "Nykyisyys" ja "Huoleton nuoruus". Keväällä 2013 ovi rämähti kiinni kertaheitolla ja huolettoman nuoruuden ovi lukittiin. "Nykyisyys" huusi nimeäni, vastuuntuntuisuutta ja voimia vaatien. Nälkäisenä se halusi minua enemmän kuin minä sitä. Se vaati psyykkeeltäni ja läheisiltäni kestävyyttä ja tahtoa. Ovi nykyisyyteen ei antanut meille aikaa surra menetystä, vaan vaati meitä käymään sisään yhtä ihmistä uupuen. Se oli yhteinen ahdistuksen ja surun täyteinen ovi, joka sulki edelliset vain avautumalla.
Tällä ajatusmatkallani, pikajuoksullani menneisyyden ja tulevaisuuden ovien seassa huomaan, että nämä lukuisat ovet ovat vaikuttaneet minuun ja läheisiini. Lohtu, turva, ja rakkaus, kaikki mitä olen saanut ja antanut ovat näissä huoneissa, näiden ovien takana. Ovissa pyörii diaesityksia hetkistä, jotka olemme jättäneet taaksemme.
Astuessani pois jo tutuiksi käyneiltä ovilta sydänalani valtaa levottomuus. Katson tulevaisuuden kynnykseltä kymmenia uusia ovia. Hymyilen, itken, epävarmuus ja loputon halu, uteliaisuus, ahdistus sekä levollisuus luovat vapauttavan oloisen ja samalla tukahduttavan ristariitaisuuden.Palan hiljaisella liekillä, mutten tahdo palaa loppuun tulevaisuuden kynnyksellä.
Käännyn ympäri paikoillani. Näen uurteet ja naarmut psyykkeessäni, joka juoksee lujaa ovelta ovelle. Vielä kerran niistä kurkistaen ja sitten ne lukiten. Toiset, itselleen mieluisat ovet se jättää lukitsematta, niihin voin siis vielä palata. Se avaa niiden ovet, joissa viihtyy ja joista saa voimaa astuakseen ovesta, minkä taakse ei vielä voi nähdä. Huomioin hetket, joilla psyykkeeni on korjattu. Innolla, haikein mielin olen astumassa tulevaisuuteni eteishalliin. Astun seuraavaan huoneseen pel'ten, odottaen mahdollisuuksia, ikään kuin olisin käymässä ovesta sokeana mutta luottavaisin mielin.
Ajatusmatkallani ovia sulkeutuu ja avautuu yksi toisensa jälkeen, kaikki elämäni taitekohdat. Muistoissani voin kulkea niistä aina uudelleen. Mieluummin kuitenkin katson tulevaan ja annan sulkeutuneiden ovien muokata minua nyt ja tulevaisuudessa, aivan kuten ingersoll on todennut "Nykyisyys on kaiken menneen väistämätön seuraus ja kaiken tulevan syy.".
