perjantai 7. syyskuuta 2012

Uuden aikakauden alussa

Toinen vuosi lukion penkillä
Ja elämästä on tullut niin kiireistä että alan jo ymmärtämään kuinka väsyneitä aikuiset ja muuten töissä käyvät voivatkaan olla. Hiljalleen on tajunnut jälleen koeviikon lähestyessä että näin sen kai kuuluukin olla: elämään kuuluu vain lukio, aikaiset aamut ja koulutöiden lopettaminen myöhään illalla. Ainut hetki kun kerkiää levähtämään on viikonloppu.

Lievät burnoutit kai kuuluu asiaa, ja iltaiset itku raivo kohtaukset kun on vielä jäljellä 2 kielten ainetta kirjoittamatta ja seuraavalle päivälle palautus ja myöhemmin niillekkin vain nauretaan :)

Uudella aikakaudella tarkoitan
sitä että elämä muuttuu vuodessa, tai kuuluisi muuttua, aukeaa uusia ovia jännittäville seikkailuille ja mahdollisuuksille, vastuuta kertyy ja kaikki on erinlaista kuin joskus yläasteella..
Ja kuinka vain kuvat vahvistavaat muistoja<3


Uudella aikakaudella ajattelin viitata myös siihen että olen suunnitellut vähän että kunhan tässä nyt tulisin täysiikäiseksi niin voisin käyvä hankkimassa itselleni rustolavistyksen, kun olen sellaista jo muutamia vuosia haaveillut itselleni mutta koska vanhempani ovat sitä niin vastaan niin empä ole sitä vielä hankkkinut.(:
Tatuointiakin olen miettinyt mutta olen päättänyt kuitenkin että hankin sen vasta kunahn olen ylioppilaaksi päässyt(: (kuva ehdotuksia otetaan vastaan )Olen vähän ajatellut että voisin ottaa ranteeseen ja ehkä myös jalkapöytään  mustavalkoisen tatuoinnin(:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti