En ehkä ole mitään julkisia hellyyden osoituksia harrasva tyttö,
mikä on ehkä hieman hassua.
Ja arvaan, että toivoisit
jotain hieman enemmän.
Mutta ymmärrät
että parasta
edetä minun vauhtiani
sillä minähän olen se joka on haavoilla
Mutta haluan
sinulta jo nyt paljon
mutta miksi
olen niin ujo?
Minulla on ehkä
maailman ihanin ihminen
aivan lähellä
mutten siltikkään kykene
näyttämään kuinka paljon meritset
Janne tulkki - Sinisen taivaan sateenkaari
"En ole tunteeton, jos silmissäni on niin harvoin kyyneleitä
ja jos en valveilla tai yöllä unessa mä aina mieti meitä.
Olen onnellinen siitä, että kanssas olla saan
täällä ja siellä, elämän tiellä."
Anssi Kela - Levoton tyttö
" ei tartte tehdä mitään ihmeellistä
sen kun ollaan vain
näin on täydellistä"
torstai 29. elokuuta 2013
tiistai 27. elokuuta 2013
maanantai 26. elokuuta 2013
"Ymmärräthän sen että näet jo melkein kokokuvan?"
et välitä siitä
En ole naisellinen
Et välitä siitäkään
Mä en oo ehjä
ja sä oot valmis korjaamaan mut
En kykene lupaamaan suuria
mutta sinä haluat vain hymyn
jonka olen omistanut sinulle?
Tahdon rakastaa sinua
Tahdon niin paljon
että pelkään
ja sinä
olisitko valmis rakastamaan minua
tästä huolimatta?
pistepiste- elän sut uudestaan
pistepiste- hetken maailma on tässä
Bon Jovi - Because we can
Bon Jovi- runaway
Toto - Africa
Muutama kuva siitä mitä on tultuu puuhailtii.. Käytiin siskojen kanssa röykkiöhaudalla ja kuvailtiin vähän.. :D
Ollu taas viime viikko sen verta hektistä etten osaa oikeen kirjottaa mitään :3 Osittain hyvä viikko osittain taas vähän kehnompi. Oltiin lauantaina Myllylampi rockissa kavereitten kanssa..:D Oli paikallinen tapahtuma :D ihana ilta oli<3
Runo nyt kuvastaa paljon kaikesta, ja ehkä liikaakin..
Tällänen pieni postaus tällä kertää.. jos saisin enemmän kuvia seuraavaan :D
Ps. Kuvat eivät liity runoon mitenkään.
keskiviikko 21. elokuuta 2013
sinulle enemmän ja sinun vuoksesi
Tiedän mitä olen
tiedän mitä en ole
tiedän myös sen
mitä sinulle tahtoisin olla
ja mitä en
uskalla
Sitä en tiedä
miksi pelkään
miksen saa suutani aukki
Tiedän
että tahtoisin olla
sinulle enemmän
jotain mitä tarvitset
tiedän sen
että en ole sitä
mitä toivoisit
Tiedän että
tahtoisin yritätä
tiedän että
jonakin päivänä
voisin olla mitä haluat
tiedän että
voin rakastaa
tiedän mitä en ole
tiedän myös sen
mitä sinulle tahtoisin olla
ja mitä en
uskalla
Sitä en tiedä
miksi pelkään
miksen saa suutani aukki
Tiedän
että tahtoisin olla
sinulle enemmän
jotain mitä tarvitset
tiedän sen
että en ole sitä
mitä toivoisit
Tiedän että
tahtoisin yritätä
tiedän että
jonakin päivänä
voisin olla mitä haluat
tiedän että
voin rakastaa
tiistai 20. elokuuta 2013
Ei mitään ihmeellistä, vain abi-huppari
maroon 5 -one more night
nyt se on sitten todellisuutta isketty lisää päin naamaa.. Saatiin JO eilen meidän abivaatteet.. tätä on ootettu jo jonkin aikaa :D tää olikin hyvä kuva siitä näkee hyvin millanen kuva ja teksti meijän abivaatteis on :DAi niin ja tuo Halu ei nyt tarkoita mitään desire or urge or lust tyyppistä halua vaan tulee sanoista Haminan Lukio :3 (englanniks koska en osaa suomeks lyhyesti selittää xD)
Emeli Sande ft. Professor Green - Read all about it
Tänään kyllä sain siskolta kiitosta aamulla, kun olin luvannut viedä aamulla bussille niin enköhän mie aamulla onnellisena ollu nukkunu herätykseni ohi xD no onneks sisko tajus tarpeeks ajoissa tulla herättään että kerkes vielä bussiin :D... Senhän siitä saa kun valvoo monena yönä myöhään ja joutuu heräämään aikaisin aamulla kouluun :D
James Blunt - Into the dark
"If I could choose I'd have you stay
But I gave my heart to you and it's yours to break
Before my fears tear us apart
Won't you follow me into the dark"
James Blunt - tears and rain
" I guess it's time I run far, far away; find comfort in pain,"
James Blunt - Calling out your name
" It's all little pieces till there's nothing left
All just debris of your former self
Just take a breath for your own sake
And if you're waiting for something to bring you round"
James Blunt - Cry
" I have seen fear. I have seen faith.
Seen the look of anger on your face.
And if you want to talk about what will be,
Come and sit with me, and cry on my shoulder,
I'm a friend."

sunnuntai 18. elokuuta 2013
Äiti
Miehän jossain vaiheessa lupasin tehdä postauksen siitä millainen miun äiti oli.. (Kyllä imperfekti on oikein.)
"Can you hear me when I sing?
You're the reason I sing
You're the reason why the opera is in me"
U2-sometimes you can't make it on your own
Miun äiti, niinkuin moni muukin äiti, rakasti meitä lapsiaan ehkä eniten maailmassa meijän isän lisäks. Kertaakaan ei löytyny tekoa tai valintaa misä se ei ois joko laittanut meitä edelle tai harkinnut kunnolla myös meijän kannalta asiaa.
Ja kun sanotaan, että savolaiset on lepposia rakastavia ja rauhallisia ihmisiä niin se päti todella hyvin. Äiti oli sanavalmis mutta lempeä ihminen..
Kaikki se mitä mie siltä opin kuvastaa myös niin hyvin meijän äitiä itteään.
Mitä mie sitten siltä opin:
Ikinä ei pidä luovuttaa, huominen tulee ja huominen voi aina olla parempi päivä.
Mitkään ihmissuhteiden aiheuttama kipu ei oo niin suurta etteikö sitä voisi jotenkin selvitä.
Heikkoutta ei ole olemassakaan.
Ihmisillä on oikeus murtua, itkeä, huutaa ja surra ne on tunteita joita kuuluukin tuntea välillä
Miun äiti oli ehkä yksii vahvimpia naisia joita mie oon ikinä tuntenu.Vaikka hän sairastikin vakavasti reilut kaks vuotta, niin hän ei ikinä luovuttanu. Yritti taistella tiensä läpi, yritti että elämä voittaisi. Kaikesta huolimatta aina kuin vain jakso kävi töissä... Hymyili lähes koko ajan ja puuhas vaan jos jaksoi kunnolla.
Ja oli aina meijän perheen vaikeuksista huolimatta lapsesta lähtien kannustamassa kaikkia meitä tekemään niinnkuin me haluamme laillisuuden rajoissa, olemaan mitä ikinä tahottiin opiskelemaan mitä me tahottiin, luomaan omaa elämäämme. Ikinä ei tyrkyttänyt omia valintojaan.Antoi meijän tehä omat virheemme ja silloin kun tarvitsi oli tukena.
Tiedän että ihmiset aattelee, että sanon näin vaan koska äitiä ei enää oo.. mutta mie sanon näin lopuks, että kaikki se mitä sanoin on totta..Miulla oli maailman täydellisin ja ihanin äiti 18 vuotta ja yhden kuukauden verran<3
James Blunt- calling out your name

tiistai 13. elokuuta 2013
Okei koska miulla alkoi tänään Abivuosi lukiossa ja kesäloma on virallisesti nyt lusittu. niin aattelimpa vähän tehdä kuva koostetta miun kesästä.. Tai lähinnä kuvastamaan sitä mitä on kesälomalla tultuu tehtyä :D
rakkaudesta hovimättöön<3. Oltiin pyöriis porukalla kylillä ja tuli nälkä, niin lähettiin vaalimaalle Rajahoviin syömään.. keskellä yötä.
Avicii- wake me up
Tänä kesänä on tullu istuttuu autossa aikas paljon. Niin ajaen kuin kyydissä. Kuvissa on miun toinen perheeni. tai osa heistä. Marjut, Annika, Lauri, ja Roope.. Tytsyt on ollu mun elämässä kumpikii jo melkeen 2 vuotta, ja jätkiin vasta tänä kesä tutustuin, ja niistä tuli heti tärkeitä(:
Pariisin kevät - Kesä yö
Ollaan niin monta kesäyötä pyöritty kylillä yhessä, että ei oo enää epäilystäkään siitä ettenkö mä välittäis näistä ihmisistä älyttömästä<3
yö - kiitos ja kunnia
Roy Orbison -Oh pretty woman
ihon väreistä huomaa, että oon meistä tytöistä ollut eniten auringossa.. tai sitten vain rusketun helpommin? :D
Children Of Bodom - Oops I did it again
((;
Heinäveden kirkossa oli älyttömät ikkunat...
Katri helena -Katson autiota hiekkarantaa
Ainii ja oonhan mie ollu Riparillakii tänä kesänä isosena, vikaa kertaa varmaankin. Näitä riparilaisii ja isosii on älytön ikävä<3
Meillä oli ihana isosporukka,
ja jokaisesta näistä tuli miulle
tärkeitä vain viikossa..<3
tässä kuvassa isosilla sentään on edustavahkot ilmeet :D
Olavi Uusivirta -Tuu mun vaimoksein
Ja ilmeestäkin voi päätellä, että tässä on kyseessä kesän tylsin osuus.. Ylioppilaskirjoitukseen valmistautumiseksi kai kutsuttanee tuota.. Psykologian lukemista pienoisessa kesäflunssassa. :D
ja sitten vielä joitain kappaileita, jotka tuo mulle kaiken laisii ajatuksii tältä kesälomalta:
Cheek ft. Yasmine Yamajako - syypää sun hymyyn
Irina - Koko kuva
Passenger - let her go
Pink - Just give me a reason
James Blunt- Bonfire heart
James Blunt - I really want you
Näihin kappaleisiini vielä palatakseni, että näistä sanoituksista voi päätelläkkin jo kaiken, tapasin kesäällä erään jolle(vieläkin) tahtoisin olla syy hymyyn mutta pelkään, että kun se tajuaa mun todellisen luonteen ja herkkyys tason niin se pettyy..Ja mä todellakin tahtoisin oppia rakastamaan, vielä uudelleen, vaikka sydän onkin hajalla <3
Juha Tapio - Ohikiitävää
Juha Tapio- Sitkeä sydän
Suvi Teräsniska- Jos menet pois
Juha Tapio- Kelpaat kelle vaan
Nää nyt on vaan sellasia ikimuistuttavia (huomatkaa sana on kirjoitettu oikein) kappaleita jotka tuo kesästä kaikkee mieleen((:

sunnuntai 11. elokuuta 2013
olisi ollut niin paljon sanottavaa
3 doors down -Landing in London(all I thinkabout is you)
James Blunt - No tears
James Blunt - Heart of gold
James Blunt - Cry
James Blunt - Tears and rain
Ekaa kertaa, sitte huhtikuun puolessa välissä olleiden hautajaistan jälkeen, kävin eilen äitini haudalla.
Onneksi ystävä tuli mukaan, koska muuten siitä olisi tullut liian rankka kokemus.
Ajattelin, että nyt on jo aika.
käytiin ostamassa kimppu kauniita ruusuja ja sitten mentiin.
se tuntu samaan aikaan sekä hyvältä että pahalta.. JOskus voisinkin ehkä tehdä postauksen, siitä millainen miun äiti oli, ja vähän kaikesta siihen liittyen.
Sen takia tänään sitten tälläisiä kappaleita. Parantavia ja auttavia.

torstai 8. elokuuta 2013
viimistä loma viikkoa viedään
Suklaa-juustokakku
Tää oli tällänen vähän extemporee kokeilu jonka leivoin maanantaina ja oli todella hyvää. Todella hyvää ja helppo tehdä. hyytyy jääkaapissa ihan muutamassa tunnissa((:
Avicii - Wake me up
Tää kesä on aika paljon menny autossa niin kyytiläisenä kuin kuskina :3
oltiin tyttöjenm kanssa pitään tiistaina koko päivä hauskaa täällä kotinurkilla.. Koko vuorokaus oli niin täydellinen kuin vaan pysty toivoon<3 Hyväää seuraa, huumoria, Rajahovi mättöjä, valokuvii ja musiikkia(: Meni yllättävän myöhään, en muista millon olisin ollut vielä puol neljältä aamulla kylällä leikkiis autoilla kissaa ja hiirtä(se en sellanen hassun hauska leikki)
http://www.youtube.com/watch?v=dtgoDXEOxTM
Busted :p upsista.. niinkjuin sanottua autoilua hyvässä seurassa.. tää tyttö on mulle jotaan suurempaa ku mitkää maailman suurimmat aarteet<3
Keskiviikkokin meni käytännössä kans autossa.. ensin vein yhden tytöistä kotiin ja toisen hain, muutama tunti kerettiin istuu kotona ja sitten muistettiinkii että pitää käyä ostaas lahjoja ihmisille:D ja sitten jäätinkii kylille jälleen hyvässä seurassa illaks pyörimään:D
Kunniaa kuvaajalle eli c)Marjut
Life is my ecstasy
Tää kesä on menny aivan liian nopeaan ohi. Sen takia ollaankin tyttöjen kanssa hauskaa tällä vikalla lomaviikolla.. koska kahdella heistä alkaa jo 12. päivä koulu. miulla ja miun siskolla alkaa vasta 13. päivä joten voitta

maanantai 5. elokuuta 2013
" Olin niinkun palapeli sä teit musta ehjän/
Pyyhit kyyneleeni peitit sydämmestäin reijän/
Tulit mun luokseni tulit mun vuokseni/
Pelastit mut nyt mä teen mitä vaan sun vuoksesi/"
Mc Mane- en päästä irti koskaan
"sun silmäs aina ma muista
niin yltäin murheen puistan
kun illoin panen maate
on mielessäni aate
minä sulle kihlat ostan
Sinut vielä mä sylliin nostan
kun rakas niin olet sinä mulle
minä sulle haastellen
Tuu mun vaimoksein"
Olava Uusivirta- Tuu mun vaimoksein
" Wo oo, hei hetkeksi vielä jää
Wo oo, me molemmat tiedetään ettei,
einiin, ei tän pitänyt mennä niin
Aiemmin juoksin mä silmät kii,
mut sit mä törmäsin enkeliin
Ounou!"
Tuomas Kauhanen ft. Väinöväinö - Enkeli
Mä löysinkii jotaan parempaa
jotain mikä saikii mun sydämeni pakahtuun
jotain joka anto aamusin syyn hymyillä
Syyn nousta ylös
ja olla hetken edes onnellinen
Elämä ei ois ollu mitään
ellen ois saanu elämääni
jotain näin ihanaa
jotain näin hyvää
jotain näin täydellistä((:
"Ja kun kuljemme painavin askelin
Ja kun aika tuo murhetta tupaan
Pidän sinua kädestä hellemmin
Yhä enemmän rakastaa lupaan
Pidän sinua kädestä hellemmin
Yhä enemmän rakastaa lupaan"
Juha Tapio- Minä sinua rakastan
Hanna
"Koko maa, kuulla saa
Nyt että tyttöä hurmaa
rakastan, haluan, sua kautta vuosien tanssittaa
mistä löytyi, tyttö tuollainen"
Mamba- Tyttö tuollainen
Sä aina nostat mut pohjalta saat hymyn huulille ja oot jotain niin tärkeetä, että sydän on pakahtua<3(en omista meistä kuvia asia pitänee korjata)
Sanatkaa ei riitä kuvaan kuin tärkeitä jätkät ootte mulle<3ns.Perhe kuva(;
AmmandaTyttö sä oot mun tähti, mun sydän mun sielu
Mulle jotain niin täydellistä
että ollaan yhdessä
jotain niin
sanoin kuvaamatonta
sydämessäni on sulle aina
koti<3
Ilona
"Sun kanssas katson maailmaa
Ja samaa unta nään
Kuin hullu huudan rakkauteni perään!
Sun kainaloosi käperryn
Ja jos sallit yöksi jään
Ja kun aamu on, en tiedä missä herään."
Juice Leskinen- viidestoista yö

sunnuntai 4. elokuuta 2013
Projekti elokuun 13.
Mitä elokuun 13 siis tapahtuu.. Noh lukion vika vuosi alkaa
(hui >:) ja isäni täyttää vuosia.
Tämä projektini tosiaan liittyy siihen :D
Joten koska satuin omistamaan öljyvärejä, ohenninta ja sopivan kokoisia taulupohjia, päätin maalata synttärilahjan isälleni.. Toivottavasti saan tän valmiiks ennen aika rajaa, lämpimät saat ja kostea sisäilma hidastaa kuivumisprosessia :D
Miksi sitten tälläinen hieman noh erilaisempi nuotti avain.
Isäni on aina rakastanut musiikkia, lähinnä klassista ja jazzia. soittanu saksofonia ja klarinettia.(todella kauniitä soittiamia ääneltään ja malliltaan muuten :3)
Tarkoituksena olisi tehdä tuohon tauluun vielä hieman lisää syvyyttä laittamalla musstaa noihin kuvioihin ja sitten tuota pohjavärinä toimivaa keltaista syventää myös reunoilta (: Toivottavasti onnistuu, ja isä ilahtuu((:
(hui >:) ja isäni täyttää vuosia.
Tämä projektini tosiaan liittyy siihen :D
Miksi sitten tälläinen hieman noh erilaisempi nuotti avain.
Isäni on aina rakastanut musiikkia, lähinnä klassista ja jazzia. soittanu saksofonia ja klarinettia.(todella kauniitä soittiamia ääneltään ja malliltaan muuten :3)
Tarkoituksena olisi tehdä tuohon tauluun vielä hieman lisää syvyyttä laittamalla musstaa noihin kuvioihin ja sitten tuota pohjavärinä toimivaa keltaista syventää myös reunoilta (: Toivottavasti onnistuu, ja isä ilahtuu((:
perjantai 2. elokuuta 2013
tälläisiä tällä kertaa...
Hetken pellleiltyäni lyijykynien, lucky star-origamien, kuullokkeitteni ja tietokoneella värien kontrastien kanssa päädyin siihen ettei tästä oikeen jälleen mitään tullutkaan :D
Olly Murs - Dear Darling
Ja myöhemmin päädyinkii katteleen vanhoja töherryksiäni, no nämä olivatkin ainoita julkaisu kelpoisia töherryksiä:D toivottavasti nämä kaikki kuvat eivät kauhean pahasti pahoin pitele teidän silmiänne, tarkoitukseni ei todellakaan olisi sellainen! xD
Nauttikaa, tai älkää:D
Tarkoitukseni oli ensin tehdä hieman vakavampi postaus sitä mitä asioita minä pelkään/inhoan, mutta päädyinkin tälläiseen hieman kevyempään:D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)