Joskus ikävä on vain niin suuri, etten jaksa, en tahdo...
Joskus ikävä on niin suuri,
että kääriydyn peittoon
kieltäydyn, en tahdo ajatella
Haluaisin vain olla yksin
mutta samalla
haluaisin, että vierelläni olisi ihminen
joka kykenisi ottamaan kaiken kivun pois
niin että ikävä olisi siedettävämpi..
alemmalla post it- lapulla tekstin pätkä U2 kappaleesta, aijon ottaa sen tatuointina käsivarteeni päästyäni ylioppilaaksi. Ylemmällä on ajatukseni tiivistettynä..
Mie oon nyt viikon ajan yrittäny mahduttaa elämään ehkä liikaakin: ystäviä, miestä, sosiaalista elämää(kuten kesällä), koulua, läksyjä, kouluprojekteja ja yo-kirjoituksiin valmistautumista.. Ja oon huomannu, ettei kaikkea saa mahdutettua samaan kalenteriin samalle viikolle tai ainakaan tasapuolisesti.. Ahdistaa, koska halluan kaikesta vähän ja ehkä enemmänkin. Miun pitäis kai elää kahdessa rinnakkaistodellisuudessa samaan aikaan, jotta saisin kaiken sen mitä tahtoisin ahdistumatta. Ja pelkäämättä että muihin sattuu, että loukkaan ihmisiä joita rakastan. Se että mahdollisesti loukkaisin muita.. It just kills me, breaks me into the pieces!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti