samaa maissemaa kahvikuppi kädessä
jalat tuolille nostettuina, taidan olla matkalla toiseen ulottuvuuteen.
En voi lakata ajattelemasta sitä,
kuinka erilaista elämäni olisi tällä hetkellä
jos sinä olisit vielä täällä.
Tiedän kuinka vaikenemiseni ei enää ole poikkeus
siitä on pikemminkin tullut jo sääntö.
Kun olisi niin paljon sanottavaa,
mutta minulla ei ole enää sanoja, ei yhtään jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti