Vielä kerran, ennen kuin suljen

G.W. Leibniz on todennut "Nykyisyys on täynnä menneisyyttä ja sillä on tulevaisuus helmassaan." Päivittäin me teemme ajatuksissamme aikamatkoja menneisyyteen. Minäkin raotan muistuissani jo suljettuja ovia samalla, kun avaan uusia.
Elämämme koostuu lukuisista ovista. Ovista joista meidän täytyy käydä kerran tai useamman. Huoneista, joihin muistomme talletetaan. Voimme muistoissamme palata näille oville, mutta konkreettisesti se on mahdotonta.
Ajatusmatkallani olen päätynyt tilaan, jossa on lukuisia, toista kymmenta ovea, kaikki ovat muodoltaan ja väreiltaan erilaisia sekä jokaisessa on nimikyltti. Näistä tiedän, mikäminua jokaisessa huoneessa odottaa.
Huomioni kiinnittyy oveen, jossa lukee "Usko". Koitan sitä, se on visusti kiinni. Olen kai lukinnut sen ja hävittänyt avaimen. Tajuan sen oven takana olevan minun uskoni Jumalaan, olentoon, jonka olemassaoloon en ole monien mutkien jälkeen uskonut. En vuosiin. Taisi olla 2010, kun lukitsin tuon oven.
Seikkailen mielikuvitukseni luomassa ovien eteishallissa. Päädyn ovelle, jossa lukee "Parisuhteet". siinä on ovi, josta kaikki kävelevät useammin kuin kerran. Sinne huoneeseen olen jo ilomielin sulkenut yhden parisuhteen."Erikoiset elämät luo erikoisii ihmisii." Ja tänne huoneeseen niitä varmaan suljetaan muutama.
Ajatusmatkallani raotan jo seuraavia ovia. Kuin lapsi jouluna tahtoisin saada ennakkomaistiasia tulevasta. Uteliaisuuteni peittaa alleen menneiden huoneiden puoleensa vetävän, kaipaukseesta melankolisen, turvallisen huudon. Mutta haluan jo koettaa siipiäni seuraavissa huoneissa.
Ovessa lukee "Jatko-opinnot" seison ahdistava epävarmuus rinnassani sen kynnyksella. Siinä huoneessa voi olla mitä tahansa. Viereisessä ovessa lukee "Ammatti." ja toisella puolella "Perhe". Nuo ovet kutsuvat pelottavan houkuttelevina nimeäni, yhä äänekkäämin ja päivä. Nyt kuitenkin sivuutan ne, vielä ei ole niiden aika.
Seison siinä ovien eteishallissa. tiedän että osat ovista ovat lähestulkoon paiskautuneet kiinni ja toiset taas avattu äkillisesti. Aivan kuten ovi "Nykyisyys" ja "Huoleton nuoruus". Keväällä 2013 ovi rämähti kiinni kertaheitolla ja huolettoman nuoruuden ovi lukittiin. "Nykyisyys" huusi nimeäni, vastuuntuntuisuutta ja voimia vaatien. Nälkäisenä se halusi minua enemmän kuin minä sitä. Se vaati psyykkeeltäni ja läheisiltäni kestävyyttä ja tahtoa. Ovi nykyisyyteen ei antanut meille aikaa surra menetystä, vaan vaati meitä käymään sisään yhtä ihmistä uupuen. Se oli yhteinen ahdistuksen ja surun täyteinen ovi, joka sulki edelliset vain avautumalla.
Tällä ajatusmatkallani, pikajuoksullani menneisyyden ja tulevaisuuden ovien seassa huomaan, että nämä lukuisat ovet ovat vaikuttaneet minuun ja läheisiini. Lohtu, turva, ja rakkaus, kaikki mitä olen saanut ja antanut ovat näissä huoneissa, näiden ovien takana. Ovissa pyörii diaesityksia hetkistä, jotka olemme jättäneet taaksemme.
Astuessani pois jo tutuiksi käyneiltä ovilta sydänalani valtaa levottomuus. Katson tulevaisuuden kynnykseltä kymmenia uusia ovia. Hymyilen, itken, epävarmuus ja loputon halu, uteliaisuus, ahdistus sekä levollisuus luovat vapauttavan oloisen ja samalla tukahduttavan ristariitaisuuden.Palan hiljaisella liekillä, mutten tahdo palaa loppuun tulevaisuuden kynnyksellä.
Käännyn ympäri paikoillani. Näen uurteet ja naarmut psyykkeessäni, joka juoksee lujaa ovelta ovelle. Vielä kerran niistä kurkistaen ja sitten ne lukiten. Toiset, itselleen mieluisat ovet se jättää lukitsematta, niihin voin siis vielä palata. Se avaa niiden ovet, joissa viihtyy ja joista saa voimaa astuakseen ovesta, minkä taakse ei vielä voi nähdä. Huomioin hetket, joilla psyykkeeni on korjattu. Innolla, haikein mielin olen astumassa tulevaisuuteni eteishalliin. Astun seuraavaan huoneseen pel'ten, odottaen mahdollisuuksia, ikään kuin olisin käymässä ovesta sokeana mutta luottavaisin mielin.
Ajatusmatkallani ovia sulkeutuu ja avautuu yksi toisensa jälkeen, kaikki elämäni taitekohdat. Muistoissani voin kulkea niistä aina uudelleen. Mieluummin kuitenkin katson tulevaan ja annan sulkeutuneiden ovien muokata minua nyt ja tulevaisuudessa, aivan kuten ingersoll on todennut "Nykyisyys on kaiken menneen väistämätön seuraus ja kaiken tulevan syy.".

Terveellisen elämän perusta

Nykyään ravitsemusalan ekspertit, ravitsemustieteilijät ja ravitsemusterapeutit, ovat huolissaan suomalaisista lapsista,nuorista ja aikuisista. Miksi? Koska liikalihavuus ja ylipaino sekä epäterveelliset elämäntavat ovat lisääntymässä. Olen tähän kiinnittänyt huomiota paljonkin viimeisten vuosien aikana, kun kiinnostukseni ravintola-alaan syttyi.
Missä on syy epäterveellisiin elämäntapoihin?
On helppoa syyttää vanhempia liiallisesta herkuttelusta ja roskaruuan määrästä, vähäisestä liikunnasta ja siitä johtuvista seuraamuksista.Tottahan se on. Lapset oppivat ruokailu- ja urheilutapansa vanhemmiltaan. Mutta he oppivat niitä myös päivähoidossa ja kouluissa.
Jos ei lasketa mukaan yliopistoja ja ammattikorkeakouluja, niin kuinka moni on nähnyt kouluruokailussa tarjolla kunnollisia salaatteja ja kohtalaisen houkuttelevan näköistä ruokaa?
12 vuotta kestäneen koulu-urani aikana ainoat kerrat kun näin kunnollista salaattia  jossa oli lehtisalaattia, tomaattia, kurkua, oliiveja ja sipulia olivat pyttipannu päivät.
 Muulloin salaatti koostui kiinankaalista tai punakaalista ja kuivasta porkkanaraasteesta, toisinaan saattoi olla ananasta seassa.Joskus oli riisi-tonnikala-salaattia ja toisinaan makaroonisalaattia. Nämä epämiellyttävät saalaatinkuvatukset jäivät parhaiten mieleeni.Surkea yritys tarjota nuorille terveyttä lautasella.
Tiedän myös sen että salaatti maksaa ja kouluilla on määrärahansa, normaalia ateria maksaa noin 0,50€/oppilas.
Mutta minun mielestäni tervellisen elämän perusta on kunnollinen, hyvä ruokavalio ja terveellinen määrä liikuntaa.Miksi sitä ei sitten toteuteta?
Olen toiminut kerhonohjaajana ja isosena lukuisilla lastenleireillä. Olen ollut tet-viikoilla päiväkodissa ja TE-toimiston järjestämässä Työkokeilussa päiväkodissa/eskarissa.
Ja olen tehnyt huomion, että lapset syövät paremmin jopa salaatit ja ruuat, kun ne näyttävät houkuttelevilta, niissä on värejä ja ne tuoksuvat. Näitä ruokia he saavat leireillä. Samat lapset nirsoilevat ja kieltäytyvät syömästä kunnolla päiväkodeissa ja kouluissa, kun tarjoillaan sitä iänikuista kiinankaali-porkkana salaattia ja epämääräisen näköisiä aterioita, jotka hyvin usein kärsivät myös suolan ja pippurin puutteesta.
En nyt tarkoita, että kouluissa ja päiväkodeissa tulisi tarjoilla gurmé-aterioita. Tarkoitan sitä, että heille tulisi tarjota kunnollisia aterioita. Ei maksaisi varmaan montaa kymmentä senttiä enempää per oppilas tarjota hieman useammin kunnollista salaattia ja lisätä ruokaan hieman enemmän pippuria ja suolaa?
Minusta olisi hyvin tärkeää opettaa lapset näkemään ja kokemaan, että salaatti voi olla hyvää ja muutakin kuin kuivaa ja kitkerää kaalia. Silloin heille jäisi positiivinen mielikuva terveellisistä vaihtoehdoista ja silloin terveellisyys olisi heille luontainen vaihtoehto. Jos rasvainen kebab tai hampurilainen ja pizza maistuvat paremmilta kuin salaatit lapsuudessa, niin miksi vaivautua. Sana "terveellisyys" liitetään heti vahvimpiin muistoihin ja siitä tulee kitkerän kaalin maku suuhun. Ei kiitos.