Kun miettii minkälaisen vuoden viimeyönä hyvästeli voi vain todeta, että leukarintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Sitä miettii mitä kaikkea on oikeasti kerennyt. Kaksi työpaikkaa toinen lastentarhassa ja toinen KSO:lla myyjänä. Mieletönta kun ajattelee, että viime vuonna tuli yhteenkä oltua 7,5 kk töissä.
Kaksi hakukertaa ammattikorkea kouluihin ja viimeisellä kerralla onnisti.
Aivan mielettömiä iltoja ja öitä seka aamuöitä ihanien ihmisten kanssa milloin missäkin milloin mitäkin tyhmää tehden :D
Aivan mielettömiin ihmisiin kerennyt tutustumaan ja toisten ihmisten kanssa lähentymään.
Vuosi oli mieletön, hyvä, täydellinen, täynnä iloa, naurua, riemua, hölmön hulluja ideoita. Täydellisiä muistoja kavereiden penkkareista, päättäjäisistä viimisistä työpäivistä meripäivistä ja älyttömän ihanista yllätyksistä kuten läksijäiset. Muutto uudelle paikkakunnalle.
On tähän vuoteen mahtunut kolhujakin ja hetkiä, kun on tajunnut elämän katoavaisuuden ainakin 3 suru-uutisen jälkeen. Mutta päätän kuitenkin muistaa vuodesta sen hyvän ja sen parhaimmat hetket. (:
Hyvää uutta vuotta 2016!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti